18.02.2020

KUNTOKESKUS FIT PIETARSAARI SAI LENTÄVÄN LÄHDÖN 

Faromedia oli mukana avaamassa seitsemää kuntokeskusta syksyllä 2019. Yksi näistä oli Fit Pietarsaari yrittäjänään Mari Holm. Hyvä ja toimiva yhteistyö siivitti Pietarsaaren ennakkomyynnin tavoitteeseensa. 

Faromedia on viimeisen viiden vuoden aikana ollut lanseeraamassa noin 40 kuntosalia eri puolille Suomea. Ennen markkinoinnin käynnistämistä kuntokeskuksen ennakkomarkkinoinnille (presales) asetetaan tavoite, ja markkinointitoimet suunnitellaan tilanteen ja tavoitteiden mukaisesti. Näin toimittiin myös Pietarsaaressa, ja ennakkomyynnille asetettu tavoite täyttyi ennen kuntosalin avaamista. Markkinoinnin lisäksi sujuvaan starttiin vaikutti Ole.Fit-kuntokeskusketjun hyvin toimiva konsepti. 

”SUJUVAA YHTEISTYÖTÄ KUNTOSALIN MARKKINOINNISSA”

Holm on tyytyväinen, että myyntitavoitteet saavutettiin ja yhteistyö markkinoinnin parissa oli kaikin puolin sujuvaa koko presalesajan.
– Meitä kuunneltiin ja kannustettiin koko ajan. Erityisen tyytyväinen olin siihen, kuinka saimme koko ajan lisätietoa markkinoinnista ja sen onnistumisesta. Pietarsaarelaiset kiinnostuivat kuntokeskuksestamme todella isosti, kiitos hyvän markkinoinnin! 

Kuntokeskuksen hyvin toimineen markkinoinnin lisäksi Holm kokee oppineensa markkinoinnista kuluneen vuoden aikana. 
– Erityisesti sen, että jatkuva markkinointi on kuntosalitoiminnassa todella tärkeää, Holm nauraa. 

Fit Pietarsaari ja Faromedia ovat jatkaneet yhteistä markkinontimatkaansa myös ennakkomarkkinointiajan jälkeen. 
– Suosittelen Faromediaa kumppaniksi myös muille avautuville ja toiminnassa oleville kuntokeskuksille, Holm huikkaa. 

KUNTOSALIN MARKKINOINTI – ONNISTUMISIA JA YHTEISTYÖTÄ: 

SUMUTORVI

Tekoäly ja ChatGPT ovat arjen työkaluja markkinoin­nissa 

Tekoäly ja ChatGPT ovat arjen työkaluja markkinoin­nissa 

Tekoälyä on hyödynnetty markkinoinnissa jo vuosia, kuten esimerkiksi Google-markkinoinnissa. Täysin puskista tekoäly ei siis ole markkinointiin ilmestynyt. ChatGPT ja muut sovellukset sen sijaan ovat tuoneet nopeasti uusia mahdollisuuksia alan ammattilaisille. Tekoäly...

CASE TUNTURI: KETTERÄÄ DIGIMARKKI­NOINTIA

CASE TUNTURI: KETTERÄÄ DIGIMARKKI­NOINTIA

Markkinointi on helppoa, kun yhteistyö ja kommunikointi toimivat.  Tunturi Oy Ltd kuuluu hollantilaiseen pyöräilyn jättiyhtiö Accell Groupiin. Accell Group valmistaa polkupyöriä useilla eri tuotemerkeillä ja tarjoaa upeita pyöräilykokemuksia polkupyöräilijöille....

OLEMME MUKANA ROOSA NAUHA -RINTAMASSA

OLEMME MUKANA ROOSA NAUHA -RINTAMASSA

Yksikin parantunut syöpä on merkittävä voitto, ja siksi me haluamme olla FC Hongan naisten kanssa mukana taistelussa syöpää vastaan. Tähän matsiin tarvitsemme kentälle lisää pelaajia. Haastamme myös sinut yhteiseen rintamaamme, mukaan Roosa nauha -keräykseen. Pienikin...

PUHTAUSALA-LEHTI SAI UUDEN VISUAALISEN KONSEPTIN

PUHTAUSALA-LEHTI SAI UUDEN VISUAALISEN KONSEPTIN

Puhtausala-lehden uudistus toteutettiin kuten puhtausalalla toimitaan – kustannustehokkaasti, ammattitaidolla ja suurella sydämellä.  Puhtausala-lehti on Puhtausala ry:n kustantama alan johtava ammattilehti Suomessa. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa, ja se...

LUOTTAMUS ON KAIKEN A JA O

LUOTTAMUS ON KAIKEN A JA O

Plaza Business Parkin ja Faromedian yhteistyö alkoi vuonna 2019 visuaalisen ilmeen ja Google-markkinoinnin uudistuksilla.  Business Park Manager Mari Lempiäinen Retta Managementista kertoo, että hän tarvitsee luotettavia asiantuntijoita oman työnsä tueksi. – Business...

NYT KANNATTAA SIIRTYÄ KÄYTTÄMÄÄN GOOGLE ANALYTICS 4:ÄÄ

NYT KANNATTAA SIIRTYÄ KÄYTTÄMÄÄN GOOGLE ANALYTICS 4:ÄÄ

Google korvaa Universal Analytics -version uudella Google Analytics 4 (GA4) -versiolla. Google ilmoitti maaliskuussa 2022, että Google Analyticsin Universal Analytics -versio (UA) lopettaa datan keräämisen verkkosivuilta 1.7.2023. Tämä tarkoittaa, että UA ei...