18.02.2020

KUNTOKESKUS FIT PIETARSAARI SAI LENTÄVÄN LÄHDÖN 

Faromedia oli mukana avaamassa seitsemää kuntokeskusta syksyllä 2019. Yksi näistä oli Fit Pietarsaari yrittäjänään Mari Holm. Hyvä ja toimiva yhteistyö siivitti Pietarsaaren ennakkomyynnin tavoitteeseensa. 

Faromedia on viimeisen viiden vuoden aikana ollut lanseeraamassa noin 40 kuntosalia eri puolille Suomea. Ennen markkinoinnin käynnistämistä kuntokeskuksen ennakkomarkkinoinnille (presales) asetetaan tavoite, ja markkinointitoimet suunnitellaan tilanteen ja tavoitteiden mukaisesti. Näin toimittiin myös Pietarsaaressa, ja ennakkomyynnille asetettu tavoite täyttyi ennen kuntosalin avaamista. Markkinoinnin lisäksi sujuvaan starttiin vaikutti Ole.Fit-kuntokeskusketjun hyvin toimiva konsepti. 

”SUJUVAA YHTEISTYÖTÄ KUNTOSALIN MARKKINOINNISSA”

Holm on tyytyväinen, että myyntitavoitteet saavutettiin ja yhteistyö markkinoinnin parissa oli kaikin puolin sujuvaa koko presalesajan.
– Meitä kuunneltiin ja kannustettiin koko ajan. Erityisen tyytyväinen olin siihen, kuinka saimme koko ajan lisätietoa markkinoinnista ja sen onnistumisesta. Pietarsaarelaiset kiinnostuivat kuntokeskuksestamme todella isosti, kiitos hyvän markkinoinnin! 

Kuntokeskuksen hyvin toimineen markkinoinnin lisäksi Holm kokee oppineensa markkinoinnista kuluneen vuoden aikana. 
– Erityisesti sen, että jatkuva markkinointi on kuntosalitoiminnassa todella tärkeää, Holm nauraa. 

Fit Pietarsaari ja Faromedia ovat jatkaneet yhteistä markkinontimatkaansa myös ennakkomarkkinointiajan jälkeen. 
– Suosittelen Faromediaa kumppaniksi myös muille avautuville ja toiminnassa oleville kuntokeskuksille, Holm huikkaa. 

KUNTOSALIN MARKKINOINTI – ONNISTUMISIA JA YHTEISTYÖTÄ: 

SUMUTORVI

SISÄLTÖÄ KETTERÄSTI YRITYKSESI ERILAISIIN TARPEISIIN

SISÄLTÖÄ KETTERÄSTI YRITYKSESI ERILAISIIN TARPEISIIN

Ideoimme ja tuotamme monipuoliset sisällöt yrityksesi markkinointiin – verkkoon, printtiin ja sosiaaliseen mediaan. Ammattitaitoiset valokuvaajat kulkevat tarvittaessa matkassamme, joten valokuvaus ja erilaiset kuvitukset onnistuvat meiltä myös. Olemme valmiina...

TUOTA SÄÄNNÖL­LISESTI HAKUKONE­YSTÄVÄLLISTÄ SISÄLTÖÄ

TUOTA SÄÄNNÖL­LISESTI HAKUKONE­YSTÄVÄLLISTÄ SISÄLTÖÄ

Säännöllisesti tuotetun tekstisisällön rooli hakukonenäkyvyydessä on kasvanut jatkuvasti. Tuota siis säännöllisesti teknisesti laadukasta sisältöä, niin saat sivusi näkymään paremmin Googlen orgaanisissa hauissa. Lue majakanvartijoiden vinkit, kuinka pidät sisällön...

GOOGLE MY BUSINESS LISÄÄ YRITYKSESI NÄKYVYYTTÄ VERKOSSA

GOOGLE MY BUSINESS LISÄÄ YRITYKSESI NÄKYVYYTTÄ VERKOSSA

Jos et vielä ole perustanut yrityksellesi ilmaista Google My Business -tiliä, tee se nyt heti. Google My Business -profiilin avulla voit vaikuttaa siihen, miten yrityksesi näkyy Googlen hauissa ja Mapsissa. Luo uusi Google My Business -tili, ja täytä siellä...

KUVASUHTEET FACEBOOK- JA INSTAGRAM-MARKKINOINNISSA

KUVASUHTEET FACEBOOK- JA INSTAGRAM-MARKKINOINNISSA

Sosiaalisen median markkinointiin ei suinkaan kannata heitellä eri kokoisia kuvia summa mutikassa, vaan kuvat kannattaa tehdä aina Facebookin ja Instagramin ohjeistuksen mukaisesti. Näin varmistat, että mainoksesi toimivat tehtävässään niin hyvin kuin mahdollista....

FIT SKATTAN PALVELUT TALLENTUIVAT VIDEOLLE JA KUVIIN

FIT SKATTAN PALVELUT TALLENTUIVAT VIDEOLLE JA KUVIIN

Fit Skatta avattiin syksyllä 2019 ja Faromedia vastasi kuntokeskuksen ennakkomarkkinoinnista. Markkinointiyhteistyö on avaamisen jälkeen jatkunut tiiviinä. Yksi yhteinen toteutus talvella 2020 oli kuntokeskuksen esittelyvideon tuotanto. Videokuvausten yhteydessä...

FIT TAMMISTON JA FAROMEDIAN TIIVIS KUMPPANUUS TUOTTAA TULOSTA

FIT TAMMISTON JA FAROMEDIAN TIIVIS KUMPPANUUS TUOTTAA TULOSTA

Kuntokeskus Fit Tammiston ja Faromedian suunnitelmallisen ja tuottavan yhteistyön valtteina ovat nopeus sekä rohkeus kokeilla ja kehittää uutta. Faromedia on toiminut Fit Tammiston markkinointikumppanina kuntokeskuksen presalesvaiheesta, syksystä 2017...