18.02.2020

FIT TAMMISTON JA FAROMEDIAN TIIVIS KUMPPANUUS TUOTTAA TULOSTA

Kuntokeskus Fit Tammiston ja Faromedian suunnitelmallisen ja tuottavan yhteistyön valtteina ovat nopeus sekä rohkeus kokeilla ja kehittää uutta.

Faromedia on toiminut Fit Tammiston markkinointikumppanina kuntokeskuksen presalesvaiheesta, syksystä 2017 lähtien.
– Kun Faromedia otti kuntosalin ennakkomarkkinoinnin hoitaakseen, tulosta alkoi syntyä saman tien, kertoo Fit Tammiston yrittäjä Riku Kärkkäinen

KETTERÄ JA HYVIN TOIMIVA YHTEISTYÖMALLI KUNTOSALIN MARKKINOINNISSA

Yhteistyö on tiivistynyt entisestään, kun kuntokeskuksen asiakasvolyymi ja palvelutarjonta on saatu kasvuun. Luottamuksellisessa ilmapiirissä on mahdollista myös kokeilla ja testata rohkeasti uusia konsepteja. 
– Jatkuva näkyvyys on meille tärkeää, ja Faromedia pystyy vastamaan nopeasti hektiseen markkinointirytmiimme. Hyödynnämme vuosikalenteria ja hiomme kampanjoiden sisällöt yhdessä vastaamaan sen hetkistä tarvetta, Kärkkäinen kertoo. 

Kumppanukset ovatkin kolmen kuluneen vuoden aikana löytäneet markkinointiin Tammistoa hyödyttävän toimintamallin. 
– Kumppanuus markkinointitoimiston kanssa ei missään nimessä tarkoita sitä, että toimisto tekee kaiken. Olemme yhdessä löytäneet Tammiston markkinointiin äärimäisen hyvin toimivan yhteistyömallin, jossa Kärkkäisellä itsellään on erittäin iso rooli. Sparraamme toisiamme jatkuvasti, ja kehitämme asioita yhdessä, toteaa Faromedian projektipäällikkö Sanna Tapola.

”YHTEISTYÖ ON NOPEAA JA MUTKATONTA”

Faromedia on kannustanut Kärkkäistä kehittämään ja kokeilemaan digitaalisen median kanavia sekä tukenut kuntokeskuksen arjen pyörittämisessä. Paras tulos tähän mennessä on ollut Fit Tammiston tyytyväinen ja vauhdilla kasvanut asiakaskunta.
– Yhteistyö Faromedian kanssa on mutkatonta, nopeaa ja helppoa. Erityisen tyytyväinen olen uutiskirjeiden lähetykseen, johon itselläni ei olisi mitenkään resursseja, Kärkkäinen jatkaa.

KUNTOSALIN MARKKINOINTI – ONNISTUMISIA JA YHTEISTYÖTÄ: 

SUMUTORVI

NYT KANNATTAA SIIRTYÄ KÄYTTÄMÄÄN GOOGLE ANALYTICS 4:ÄÄ

NYT KANNATTAA SIIRTYÄ KÄYTTÄMÄÄN GOOGLE ANALYTICS 4:ÄÄ

Google korvaa Universal Analytics -version uudella Google Analytics 4 (GA4) -versiolla. Google ilmoitti maaliskuussa 2022, että Google Analyticsin Universal Analytics -versio (UA) lopettaa datan keräämisen verkkosivuilta 1.7.2023. Tämä tarkoittaa, että UA ei...

KETTERÄ MARKKINOINTIKAVERI ARJESSA MUKANA

KETTERÄ MARKKINOINTIKAVERI ARJESSA MUKANA

Fit Kokkola ja Fit Kalajoki ovat kuntokeskuksia länsirannikolla, ja niitä pyöritetään suurella sydämellä. Faromedia on ollut Christel Viitasen apuna markkinoinnin alkumetreistä alkaen. Christel Viitanen perusti Fit Kokkolan vuonna 2020. Ennen avajaisia sali kävi läpi...

PUHTAUSALA X FAROMEDIA: MARKKINOINTIVIESTINTÄÄ VERKOSTONA

PUHTAUSALA X FAROMEDIA: MARKKINOINTIVIESTINTÄÄ VERKOSTONA

Markkinointiviestintää voi toteuttaa ketterästi ja tehokkaasti verkostomaisella toimintamallilla, jossa viestinnän toiminnot ostetaan palveluna. Puhtausala ry. ja Faromedia käynnistivät yhteistyönsä loppuvuodesta 2021, ja ovat tämän jälkeen hioneet yhteisen...

MIKSI GOOGLE MY BUSINESS -SIVU ON YRITYKSELLESI TÄRKEÄ?

MIKSI GOOGLE MY BUSINESS -SIVU ON YRITYKSELLESI TÄRKEÄ?

Olethan jo ottanut Google My Business -sivuston tarjoamat ilmaiset keinot käyttöön? Google My Business -palvelun avulla parannat yrityksesi asiakaskokemustasi verkossa. Google on maailman käytetyin hakukone ja hallitsee noin 90 % koko maailman...

TYYTYVÄISTEN ASIAKKAIDEN MARKKINOINTI­TOIMISTO

TYYTYVÄISTEN ASIAKKAIDEN MARKKINOINTI­TOIMISTO

Faromedia on ammattitaitoinen, ystävällinen ja luotettava markkinointitoimisto, jolla on tyytyväiset asiakkaat ja laadukas palvelu. Kysyimme asiakkailtamme, miten olemme onnistuneet. Asiakastyytyväisyyskyselyn tuloksien mukaan Faromedia palvelee asiakkaitaan...

AALTO ACCOUNTING SAI UUDEN GRAAFISEN ILMEEN JA VERKKO­SIVUT

AALTO ACCOUNTING SAI UUDEN GRAAFISEN ILMEEN JA VERKKO­SIVUT

Aalto Accounting sai uuden logon, ilmeen ja verkkosivujen lisäksi aimo annoksen uutta oppia projektin aikana. Kun opiskelijajärjestö KY Accounting vaihtoi keväällä nimensä Aalto Accountingiksi, oli logon, ilmeen ja verkkosivujen uudistaminen sille luontainen...