Sumutorvi

Puhtausala-lehti sai visuaalisen konseptin uuden strategian siivittämänä

Puhtausala-lehden uudistus toteutettiin kuten puhtausalalla toimitaan – kustannustehokkaasti, ammattitaidolla ja suurella sydämellä. 

Puhtausala-lehti on Puhtausala ry:n kustantama alan johtava ammattilehti Suomessa. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa, ja se sisältää ajankohtaista asiaa alan kehityksestä sekä alalla työskentelevien ammattiosaamisen kehittämisen tukena toimivaa sisältöä. 

Puhtausala ry:n tavoitteena on tehdä Suomesta maailman siistein ja puhtain maa. 
– Puhtausala on pinta-alaltaan Suomen suurin toimiala, jota työvoimapula tulee ravistelemaan tulevina vuosina merkittävällä tavalla. On tärkeää, että puhtausala näyttäytyy mielenkiintoisena ja meillä on riittävästi työvoimaa. Siksi alan pitää myös näyttäytyä mielenkiintoiselta ja houkuttelevalta. Tässä viestinnällä on tärkeä rooli, kertoo Puhtausala ry:n toiminnanjohtaja Sari Mattila.  

Tavoitteena selkeä ja miellyttävä lukukokemus

Uuden strategiansa myötä Puhtausala ry. uudistaa pikku hiljaa yhdistyksen  viestintämateriaaleja. Puhtausala-lehti on ollut tästä ensimmäinen ilmentymä. 

Uudistuksessa lehden visuaalinen ilme uudistettiin perusteellisesti, jotta lukijoille voidaan tarjota selkeä ja miellyttävä lukukokemus – ammattimaista sisältöä unohtamatta. Ilmeessä säilytettiin kuitenkin tuttuja elementtejä, muun muassa yhdistyksen pääväri, jotta lehti säilyi tunnistettavana uudistuksen jälkeen.

Ilmeen uudistamisen lisäksi myös lehden luettavuutta ja rakennetta kehitettiin. Laadukkaalla kuvituksella vahvistetaan jatkossa lehden aikakauslehtimäistä ilmettä ja sisältöä tuotetaan sisältökonseptien mukaisesti. 

“Kustannustehokkaasti, ammattitaidolla ja suurella sydämellä” 

Mattila on ollut tyytyväinen uudistukseen. 
– Olen saanut lehden uudistuksesta valtavasti hyvää palautetta sekä lukijoilta että yritys- ja henkilöjäseniltämme. Myös lehden sisältö, rakenne ja luettavuus ovat saaneet paljon kiitettäviä kommentteja. Uudistusprojekti sujui Faromedian osaavien tekijöiden käsissä kuin tanssi. 

Puhtausala-lehden uudistus toteutettiin kuten puhtausalalla on tapana toimia – kustannustehokkaasti, ammattitaidolla ja suurella sydämellä. 

Puhtausala-lehti on puhtausalan ammattilehti, jonka kustantajana on Siivoussektori Oy. Lehdessä jaetaan ammattitietoutta sekä esitellään alaa ja siellä työskenteleviä ihmisiä. Lehdessä kerrotaan myös alan innovaatioista, koulutuksest, muista ajankohtaisista aiheista sekä Puhtausala ry:n jäsenlehtenä yhdistyksen toiminnasta. Puhtausala-lehti kuuluu aikakausmedioihin.

Lue lisää: 

Sumutorvesta

INSTAGRAM @majakanvartijat